50 vuotta sitten

Vuosi oli 1969 – rakkauden kesä, jolloin meitä pyydettiin antamaan rauhalle tilaisuus taka-alalla riehuvaa Vietnamin sotaa vastaan. Kukkaisvoima hallitsi Woodstockissa sotilaallisten selkkausten riehuessa Kaakkois-Aasiassa, Keski-Amerikassa, Pohjois-Irlannissa, Afrikassa, Tŝekkoslovakiassa, Neuvostoliitossa ja muualla. Myös vuonna 1969 Ihmisen kekseliäisyys vei meidät ensimmäistä kertaa kuuhun.

Kulkiko Suomi kukka hiuksissaan läpi kesän 1969? Tähän ei ole kirjoittajalla varmaa vastausta, mutta ainakin marraskuun 3.päivänä 1969 kukat alkoivat kulkea toiminimi Kalevan Kukkatukun kautta. Tällöin Marja ja Jukka Ruokostenpohja perustivat tämän perheyhtiön ja samalla tiellä olemme edelleen.

Juhlimme tätä pitkää 50-vuotista taivaltamme nöyrästi työn merkeissä. Haluamme kiittää teitä lukuisia matkan varrella kohdattuja asiakkaita, kumppaneita ja työntekijöitä antoisasta taipaleesta ja toivomme yhteistyömme kukoistavan myös seuraavat 50 vuotta.

© 2019 Kalevan Kukkatukku
Sivun alkuun